Sök efter recept

Salaattipitsa

Portioner
Taikina
  • 1 dl vettä
  • 15 g tuorehiivaa
  • 0.25 tl suolaa
  • 1 rkl öljyä
  • 2 dl vehnäjauhoja
Täyte
  • 2 dl valmista pastakastiketta
  • 1 sipuli
  • (valkosipulia)
Lisäksi
  • 125 g mozzarellajuustoa
  • 1 ruukku(a) rucolaa
  • 0.5 ruukku(a) jääsalaattia
  • muutama lehti sidesalaattia
  • 0.25 tl rouhittua mustapippuria
  • 2 tl balsamiviinietikkaa
  • Valmista ensin pitsapohja.
  • Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi.
  • Sekoita tuorehiiva veteen. Jos käytät kuivahiivaa vesi saa olla 42 asteista. Kuivahiiva lisätään jauhojen kanssa yhtä aikaa.
  • Sekoita veteen suola, öljy ja jauhoja sen verran että saat käsiteltävän taikinan.
  • Vaivaa taikina tasaiseksi.
  • Taputtele tai kaaviloi taikina leivinpaperin päälle pyöreäksi, ohueksi levyksi (halkaisija n. 30 cm) ja nosta paperi leivinpellille.
  • Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
  • Kohota pitsapohjaa liinan alla noin 10 minuuttia.
  • Kuori sillä aikaa sipuli ja halutessasi valkosipulinkynsiä.
  • Leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi ja silppua valkosipuli.
  • Levitä kohonneen pitsapohjan päälle valmista pastakastiketta ja levitä sipulirenkaat ja valkosipulisilppu pastakastikkeelle.
  • Paista pitsaa uunin keskiosassa noin 15 minuuttia, kunnes pitsapohjan reunat ja sipulit ovat saaneet hiukan väriä.
  • Leikkaa sillä aikaa mozzarella viipaleiksi ja suikaloi salaatit.
  • Nosta pitsa uunista ja levitä heti sen pinnalle juustoviipaleet.
  • Ripottele päälle salaatit ja mustapippuri. Pirskota lopuksi hiukan balsamiviinietikkaa pitsalle, leikkaa se neljään osaan ja tarjoa heti.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Luokka:

Lakto-ovovegetaariset ohjeet, Salaatit, Suolaiset leivonnaiset