ORVOKKI (Viola Wittrockiana hybr.)

Tarhaorvokin historia alkoi Elisabeth I:n aikana, siis 1500-luvun myöhemmällä puoliskolla. Englannin nummilla kasvoi suurikokoisia keto-orvokkeja, joita yritettiin jalostaa. Englantilaiset työläiset kehittivät orvokista eri muunnoksia, kunnes 1800-luvun puolivälissä Ranskassa jalostettiin nykyisin tunnetun tarhaorvokin alkumuodot.

Orvokki on kaksivuotinen. Se kasvaa 10-20 cm korkeaksi, ja siitä on jalostettu useita loisteliaita värejä. Orvokit ovat kevään ensimmäisiä kesäkukkia, ja ne voi istuttaa ulos jo toukokuussa, koska ne kestävät hyvin jopa alle viiden asteen halloja.

Orvokki menestyy sekä aurinkoisilla että varjoisilla kasvupaikoilla, helteessä kukintaan tulee kuitenkin usein tauko ja kasvi ränsistyy helposti. Se vaatii runsasta kastelua ja lannoitusta. Jatkuvaa märkyyttä on kuitenkin vältettävä, koska se tuhoaa helposti kasvin juuristoa. Pitkäksi venähtänyt kasvusto voidaan uudistaa leikkaamalla se lyhyeksi. Kuihtuneet kukat poistetaan siementen muodostumisen ehkäisemiseksi.

Markkinoilla on myös pienikukkaisia lajikkeita, joiden jalostuksessa on käytetty monivuotista pienikukkaisempaa sarviorvokkia. Ne kukkivat runsaasti pienin kukin. Orvokki viihtyy parvekelaatikoissa ja maahan istutettuna. Orvokit ovat parhaimmillaan laajoissa ryhmäistutuksissa.

Miedosti kirpeitä orvokinkukkia voi käyttää vaikkapa kakun tai jälkiruokien koristeluun. Vanhan ajan englantilaisissa maalaiskartanoissa terälehtiä jopa sokerihuurrutettiin ja tarjoiltiin teekutsujen syötävinä viehättävinä koristeina.