Kasvisten suku on monimuotoinen, eikä ole olemassa yhtä oikeata määritelmää siitä, miten kasvisten suku jaotellaan.

  • Kasviksilla tarkoitetaan vihanneksia (peruna mukaanlukien), sieniä, marjoja ja hedelmiä.
  • Huom! Puolen kilon eli kuuden kourallisen kasvissuositukseen luetaan mukaan perunaa lukuunottamatta kaikki muut kasvikset eli vihannekset, sienet, marjat ja hedelmät. Perunaa ei sisällytetä puolen kilon kasvissuositukseen, koska sillä on oma lohkonsa ruokaympyrässä. Perunaa tulisi syödä muiden kasvisten lisäksi 2-5 kappaletta päivässä.
  • Kasvikset jaetaan käyttötarkoituksensa mukaisesti vielä pienempiin ryhmiin.

Kasvisten määrittely käyttötarkoituksen mukaan:

Vihanneshedelmät mm. tomaatit, kurkut, paprikat, kesäkurpitsat, munakoisot syötävät osat hedelmien tapaisia->siemenet syötävän osan sisällä. Eivät niin makeita kuin hedelmät
juurekset mm. porkkana, lanttu, nauris, punajuuri, retiisi kasvit, joiden syötävä osa juurta tai verson alaosaa
perunat

 

tärkkelyskasvi, josta syödään maavarren mukulat
lehtivihannekset mm. salaatit, yrtit, pinaatti, mangoldi

 

muut vihannekset maissi, raparperi, lehtiselleri, artisokka, parsa  
sipulit mm. keltasipuli, valkosipuli, punasipuli, ruohosipuli  
kaalit mm. keräkaali, kyssäkaali, ruusukaali, lehtikaali  

sienet

 

eivät sinänsä ole kasveja, sillä eivät yhteytä eivätkä tuota mitään
marjat mm. mansikka, mustikka, herukat, karviaiset

 

hedelmät

mm. omena, päärynä, luumu, appelsiini, banaani siemenet syötävän osan sisällä

 

sukupuu255Fpieni 

Klikkaa kuvaa suuremmaksi!Näet kasvisten sukupuun ja miten kasvikset ryhmitellään.