Hae reseptiä

Pasta-varhaisvihannessalaatti

Annosmäärä
Ohje
  • 5 dl keitettyä pastaa, esim. perhos- tai kierrepastaa
  • 2 dl tuoreita tai pakasteherneitä
  • 1 nippu(a) uusia porkkanoita
  • 2 naurista
Marinadiin
  • 3 rkl sitruunamehua
  • 5 rkl kylmäpuristettua öljyä
  • tuoretta persiljaa ja rakuunaa
  • valkosipulinkynsi
  • suolaa, pippuria
  • ripaus sokeria
Lisäksi
  • 1 salaatinkerä valinnan mukaan: esim. jäävuori-/frisee-/romainesalaatti
  • 1 ruukku(a) rucolanlehtiä
  • 0.5 dl mustia oliiveja
  • tuoreita yrttejä
  • Puhdista ja paloittele porkkanat ja nauriit. Keitä juuri ja juuri kypsiksi eli sen verran, että rakenne pysyy napakkana ja tuntuu hampaissa.
  • Sekoita marinadin ainekset isoon kulhoon, lisää irtonainen, keitetty pasta ja kasvikset. Sekoita varoen ja anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai seuraavaan päivään.
  • Revi salaatinlehdet suupaloiksi ja lisää ne rucolanlehtien kanssa muihin aineksiin vasta juuri ennen tarjoilua. Korista tuoreilla yrteillä.

Huom: Tarjoa varhaisvihannes-pastasalaattia grillattujen tai savustettujen ruokien, esimerkiksi grillattujen kanapalojen, kanavartaiden tai savukalan kanssa. Lapset pitävät salaatista erityisesti lihapullien tai jauhelihavartaiden kanssa. Voit vaihtaa pastan paloiteltuihin, keitettyihin varhaisperunoihin silloin, kun niitä on saatavana.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Luokka:

Juurekset, Palkokasvit, Salaatit, Salaatit ja marinoidut kasvikset, raasteet, Vegetaariset ohjeet