Mansikkatorttu
Annosmäärä
Ohje
- 100 g voita tai margariinia
- 2.5 dl vehnäjauhoja
- 0.75 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 0.5 dl kevytkermaa
- 2 dl vispikermaa
- 150 g ranskankermaa
- 0.75 dl fariinisokeria
- 1 tl vaniljasokeria
- 1.5 l mansikoita
- 2 dl vettä tai punaista marjamehua
- 1 dl hyytelösokeria
- Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon rasva, lisää kerma ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
- Levitä taikina halkaisijaltaan noin 26 cm:n piirakkavuokaan, myös vuoan reunoille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Valmista täyte: Vatkaa täytteen ranskankerma ja fariinisokeri keskenään. Lisää vatkattu kerma ja mausta vaniljasokerilla.
- Levitä jäähtyneen torttupohjan päälle ensin täyte, sitten mansikat kokonaisina tai viipaleina.
- Valmista kiille: Kiehauta vesi tai mehu. Ota kattila liedeltä ja lisää hyytelösokeri kuumaan nesteeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja levitä kiille marjojen päälle.
- Siirrä torttu jääkaappiin jäähtymään ja vetäytymään.
- Tarjoa aikaisintaan seuraavana päivänä.
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry
Luokka:
Jälkiruoat, makeiset, Lakto-ovovegetaariset ohjeet, Makeat leivonnaiset, Marjat