Hae reseptiä

Juureslastut

Juureslastut
Annosmäärä
Ohje
  • 2 kpl palsternakkaa
  • 3 kpl porkkanaa
  • 2 kpl punajuurta (tai lanttua tai naurista)
  • 0.5 dl rypsiöljyä
  • suolaa
  • Kuori juurekset ja leikkaa kaikki ohuiksi lastuiksi mieluiten sähköisellä, esimerkiksi monitoimikoneen vihannesleikkurilla. Voit kokeilla myös ns. mandoliinia.
  • Taputtele juuresviipaleet kuiviksi talouspaperin avulla. Palsternakka sopii hyvin kuivattavaksi, koska sen kuiva-ainepitoisuus on suuri. Taputtele punajuurisiivuja huolellisesti, koska punajuuri on hyvin mehukasta.
  • Nosta ohuet juuresviipaleet kukin juures erikseen kulhoihin ja valuta joukkoon tilkka öljyä. Kääntele, jotta öljy sekoittuu tasaisesti.
  • Levitä juureslastut leivinpaperoiduille pelleille niin, että viipaleita ei ole päällekkäin. Kiertoilmauuniin voit laittaa samalla kertaa useamman pellillisen ja tavalliseen vastusuuniin pellin kerrallaan.
  • Paista juuresviipaleita 225-asteisessa uunissa, kunnes reunat hieman käpristyvät ja ruskistuvat. Palsternakka kuivuu nopeimmin, noin 10 minuutissa, porkkana vie hiukan enemmän, mutta viipaleen kokokin vaikuttaa. Punajuuri vaatii ainakin 15 minuuttia.
  • Uunista ottamisen jälkeen mausta lastut ripauksella suolaa ja anna niiden kuivua vielä huoneenlämmössä ainakin vuorokauden ajan leivinpapereiden päälle levitettyinä.
  • Siirrä lastut mieluiten paperipusseihin ja tarjoa sellaisinaan naposteltaviksi.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Luokka:

Juurekset, Uuni- ja grilliruoat, Välipalat, pienet syötävät, Vegetaariset ohjeet