Hae reseptiä

Uunipaahdetut tomaatit

Annosmäärä
Ohje
  • 1.5 kg tomaatteja
  • 3 valkosipulinkynttä
  • muutama oksa rosmariinia tai timjamia
  • 1 dl oliivi- tai rypsiöljyä
  • suolaa
  • pippuria
  • ripaus (ruoko)sokeria
  • (basilikaa tai persiljaa)
  • Huuhdo tomaatit lävikössä, kuivaa talouspaperilla ja halkaise.
  • Hienonna valkosipulinkynnet ja rosmariini tai timjami ja lisää nämä öljyyn.
  • Vuoraa uunipannu alumiinifoliolla ja valele pinta mausteöljyllä tasaisesti.
  • Lado tomaatinpuolikkaat foliolle vieri viereen leikkuupinta ylöspäin. Ripottele pinnalle suolaa ja mustapippuria tai jauha nämä suoraan myllystä.
  • Ripauta pinnalle lopuksi sokeria.
  • Paahda tomaatteja 200-asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia eli kunnes pinta on saanut hieman väriä.
  • Alenna uunin lämpö 150 asteeseen ja jatka paahtamista 1,5 tuntia. Tomaatit saavat ruskistua reunoiltaan ja hieman käpristyä, mutta niiden tulee pysyä koossa.
  • Jäähdytä tomaatit. Voit halutessasi vielä maustaa tomaatteja hienonnetulla basilikalla tai persiljalla. Siirrä paahdetut tomaatinpuolikkaat esimerkiksi kannellisiin lasitölkkeihin. Ohjeen määrä mahtuu 0,75 litran tölkkiin.
  • Kaada kaikki foliolle jäänyt mausteöljy tomaattien päälle tölkkeihin.
  • Uunipaahdetut tomaatit ovat erittäin monikäyttöisiä.

Vinkit:
Paahdetut tomaatit maistuvat herkullisilta paahtoleivällä tai hiivaleivällä sellaisinaan. Niiden täydennykseksi sopii tuorejuusto ja mausteeksi nokare pestoa.

Paahdetut tomaatit sopivat myös pastan tai perunan lisäkkeeksi, erilaisiin kastikkeisiin, patoihin, keittoihin, lihapullien tai jauhelihapihvien seuraan.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Luokka:

Kylmät lisäkeruoat, Uuni- ja grilliruoat, Vegetaariset ohjeet, Vihanneshedelmät