Hae reseptiä

Juureskukko

Annosmäärä
Ohje
  • 500 g pakastettua ruistaikinaa
  • 2 sipulia
  • 3 punajuurta
  • 2 porkkanaa
  • 100 g juuriselleriä
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 0.5 tl rouhittua pippuria
  • 0.5 dl silputtua tuoretta rakuunaa, kynteliä tai kirveliä
  • 100 g pehmeää vuohenjuustoa tai sinihomejuustoa
  • Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
  • Kuori kasvikset ja leikkaa tai raasta ne ohuiksi suikaleiksi.
  • Kuumenna öljy pannulla ja kuullota kasviksia siinä noin 10 minuuttia, kunnes ne hiukan pehmenevät. Mausta kasvikset pippurilla ja tuoreyrtillä.
  • Murustele juusto kasvisten sekaan ja anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi.
  • Tarkista seoksen maku ja lisää suolaa tai muita mausteita tarvittaessa.
  • Nipistele taikinalevyt yhteen ja kaaviloi leivinpaperin päällä ohueksi levyksi.
  • Levitä kasvisseos keskelle taikinalevyä. Sivele taikinan reunat vedellä ja nosta kasvisseoksen päälle.
  • Nipistele taikinalevy kiinni, myös päädyistä. Varo ettei taikinaan tule reikiä.
  • Voitele kukon pinta vedellä ja paista 200-asteisessa uunissa alimmalla ritilätasolla noin 30 minuuttia, kunnes kukon pinta on saanut hiukan väriä ja herkullinen tuoksu täyttää keittiön. Nosta kukko pois uunista ja anna jäähtyä hiukan.
  • Tarjoa juureskukko salaatin kanssa alkuruokana tai sellaisenaan esimerkiksi iltateellä.

Vinkki:
Voit tehdä kukon kuoreksi myös sämpylätaikinan, johon käytät 0,5 l nestettä. Taikinan ohje löytyy esim. jauhopussin kyljestä.

Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry

Luokka:

Juurekset, Lakto-ovovegetaariset ohjeet, Suolaiset leivonnaiset