Ruukkuruusu
RUUKKURUUSU (Rosa)
Ruusut ovat vanhimpia ruukkukasvejamme ja niiden historia ulottuu tuhansien vuosien taakse. Kasvihuoneissa alettiin ruusuja viljellä suuremmassa määrin runsaat sata vuotta sitten, aluksi lähinnä Keski-Euroopan maissa. Ruukkuruusuja lienee tuotettu yhtä kauan kuin leikkoruusujakin, sillä aluksi myös leikkokukkina myytävät ruusut viljeltiin ruukuissa.
Suomessa on ruukkuruusuja perinteisesti viljelty Keski-Euroopasta ja Tanskasta tuotetuista juurista, lähinnä äitienpäiväksi. Pistokkaista viljeltäviä ruukkuruusuja on eri maissa kokeiltu 20-30 vuotta. Viimeisen kymmenvuotiskauden aikana on mm. Hollannissa ja Tanskassa alettu viljellä pistokkaista monistettuja ruukkuruusuja pitkälle mekanisoituja ja automatisoituja menetelmiä käyttäen.
Kasvin hoito
Ruusut viihtyvät valoisalla paikalla. Paahteisella ikkunalla lämpötilan nousee välillä liian korkeaksi, jolloin ruusut kuivuvat helposti. Kasvi vaatii melko runsasta kastelua, ei kuitenkaan lautasella seisovaa vettä. Lannoitetta annetaan kukintakauden aikana noin joka kolmannella kastelukerralla. Ruukkuruusun voi siirtää kesäksi ulos parvekkeelle tai puutarhaan, mutta talvenkestävyys on Suomen olosuhteissa yleensä heikko.