Annansilmäbegonia / Pauliinabegonia
ANNANSILMÄBEGONIA (Begonia Lorraine –risteymät)
PAULIINABEGONIA (Begonia Elatior -ristyemät)
Begoniat kuuluvat Begoniaceae -kasvien sukuun.
Annansilmäbegonia syntyi risteyttämällä Socotrasta kotoisin oleva Begonia socotrana ja Etelä-Afrikasta löytyvä B. dregei. Ensimmäisen lajikkeen nimeksi annettiin Gloire de Lorraine. Suomessa kasvin viljely aloitettiin heti 1900-luvun alussa. Joulubegoniaksikin kutsuttu annansilmä kukkii lyhyessä päivässä eli vasta silloin, kun valoa on vähemmän kuin 12 tuntia vuorokaudessa. Pienehköjä kukkia muodostuu yleensä runsaasti. Yleisin väri on punainen, mutta myös valkoisia lajikkeita on olemassa.
Pauliinabegonioiden historia alkaa Englannista, missä J. Veitch & Sons -niminen firma toi ensimmäisen 'John Heal' -nimisen lajikkeen markkinoille 1883. Lajike oli mukulabegonian (B. tuberhybrida) ja B. socotrana'n risteytys. Jo 1900-luvun alussa tuli kauppaan Elatior -niminen lajike, jota nimeä vielä nykyisinkin käytetään merkitsemää ;n koko kasvia. Pauliinabegoniat, jota joskus kutsutaan myös ruusubegonioiksi, ovat nykyään suosituin begoniatyyppi. Lajikkeista löytyy lukuisia eri värejä ja muotoja sekä kerrottuina että yksinkertaisina kukkina. Pauliinabegonioita on nykyään myynnissä ympäri vuoden.
Kasvin hoito
Begoniat menestyvät viileähkössä, n. 18-20 asteen lämpötilassa, kohtalaisessa valossa (esim. itä- tai länsi-ikkunalla). Kasteluun käytetään mieluiten huoneenlä mpöistä vettä säännöllisesti ja kohtalaisen runsaasti. Vesi ei kuitenkaan saa jäädä alustalle seisomaan. Lannoitusta annetaan vain noin joka neljännellä kastelukerralla. Lisäys onnistuu latva- ja lehtipistokkaista.