Hae kasvista

Asteri


ASTERI (Aster)

Asterit ovat eri puolilta maailmaa kotoisin olevia perennakasveja, joita käytetään myös ruukkukasveina. Ilmeisesti ruukkutuotanto on laajinta Tanskassa ja Keski-Euroopan maissa. Pääasiallisin tuotantokausi on syyskesä ja alkusyksy. Ruukkuasterit sopivat käytettäväksi syyskaudella ulkona ja viileissä tiloissa, sillä ne kestävät lyhytaikaisesti useita pakkasasteita. Suomessa ruukkuasterien viljely on satunnaista, mutta markkinoilla on kesäisin ja syksyisin ulkomailta tuotuja ruukkuastereita.

Kasvin hoito

Asterit viihtyvät parhaiten valoisassa paikassa, ei kuitenkaan liiallisessa paahteessa. Ruukkumulta tulisi pitää jatkuvasti riittävän kosteana, lautasella seisovaa vettä pitää välttää. Kukinta-aikana lannoitetta on hyvä antaa noin joka kolmannen kastelun yhteydessä. Kesäaikaan asterit voi siirtää myös ulos parvekkeelle tai puutarhaan kesäkukaksi.