Pavut
PAVUT (Phaseolus vulgaris)
Papuja viljeltiin Euroopassa jo antiikin aikoina. Näistä Lähi-Idästä kotoisin olevista pavuista käytettiin ravinnoksi niiden siemenet. Suomessa viljeltävät pensaspavut ovat lähtöisin Väli-Amerikasta.
Kaikkiaan tunnetaan toistakymmentä kasvisukua, joiden eri lajeja kutsutaan pavuiksi. Phaseolus vulgaris -lajin pavut, ns. tarhapavut, ovat meillä tavallisimpia syötäviä papuja. Ne kasvavat salkomaisina tai pensasmaisina. Poikkileikkaukseltaan palot ovat pyöreitä tai litteitä ja niitä on väriltään vihreitä, keltaisia ja violetteja.
Taitepapu on vihreä ja pyöreäpalkoinen. Vahapapu on keltainen. Sen palko voi olla litteä tai pyöreä. Leikkopapu on vihreä ja litteäpalkoinen. Myös lähinnä koristekasvina tunnetun ruusupavun palot ovat syötäviä.
Härkäpapu (Vicia faba, kuvassa) eli peltopapu on oikeammin virnasukuinen kasvi (Vicia sp.). Härkäpapu on pisimpään Suomessa viljelty ”papu”laji, mutta nykyisin härkäpapua tapaa enää harrastelijoiden palstoilla ja pihoissa. Aivan nuorina, kun härkäpavun palot ovat pikkusormen kokoisia, ne voidaan syödä palkoineen. Täysikasvuisina härkäpavun palot silvitään ja vain pavut keitetään. Kaikissa pavuissa on runsaasti proteiinia ja ravintokuitua.
Pavut käytetään ruuanvalmistuksessa palkoineen. Pavut tulee aina keittää ennen käyttöä, sillä ne sisältävät haitallisia glykosideja. Papujen sisältämät glykosidit kuitenkin hajoavat kymmenen minuutin keittämisen jälkeen. Pavut keitetään kokonaisina tai paloiteltuina. Keitettyjä papuja voi tarjota liha- tai kalaruokien lisäkkeenä. Niitä voi käyttää myös salaatteihin, keittoihin ja pataruokiin.
Pavut säilytetään kylmässä +2 – +5 asteessa, mieluiten muovipussissa. Palkokasvit ovat herkkä etyleenille, joten niitä ei kannata säilyttää runsaasti etyleeniä tuottavien kasvisten vieressä.