Hae kasvista

Erikoismarjat


ERIKOISMARJAT

Suomessa kasvatetaan myös ns. erikoismarjoja, joiden viljelypinta-alat ovat vielä varsin pieniä. Monet näistä kasveista löytyvät myös luonnonvaraisena, osa taas on tuotu ulkomailta.

MESIMARJA (Rubus arcticus)

Mesimarjaa kasvaa lähes koko Suomessa, mutta kunnolla marjovana sitä löytää vain kapealta vyöhykkeeltä Pohjois-Karjalasta Pohjanmaalle. Mesimarja on varsin aromikas marja ja sitä käytetään pääasiassa liköörien ja hillojen valmistukseen. Mesimarja on ristipölytteinen eli tarvitsee marjoakseen aina vähintään kahta lajiketta, joista yleisimmät ovat 'Pima' ja 'Mespi'.

TYRNI (Hippophae rhamnoides)

Tyrni kasvaa Suomessa luonnonvaraisena lähinnä merenrannoilla. Sen runsaan C-vitamiinipitoisuuden (200 mg / 100 g tuorepaino) takia sitä on alettu viljellä myös muualla maassa. Tyrni on kaksikotinen kasvi eli marjoakseen se tarvitsee sekä hede- että emikasvit, parhaiten viljelyyn sopivat kotimaiset jalosteet 'Raisa' ja 'Rudolf'. Tyrniä käytetään mehuina ja hilloina ja myös lääke- ja kosmetiikkateollisuus on siitä kiinnostunut.

PENSASMUSTIKKA / KANADANMUSTIKKA (Vaccinium angustifolium)

Pensasmustikka on kasvaa nimensä mukaisesti pensaaksi. Sen marjat ovat tavallista mustikkaa suurempia ja vain kuoreltaan sinisiä. Väriaineet ovat marjan kuoressa eikä mehussa. näinollen marja ei tuoreena tahraa, kuten luonnonmustikka.

Suomessa viljelyssä on lähinnä vain kanadanmustikkalajikkeet 'North Blue' ja 'North Country', sekä uusina 'Aino' ja 'Alvar'. Amerikan pensasmustikat taas ovat meille liian talven arkoja. Piikkiössä on kehitelty kotimaista jalostetta mm. juolukkaa, mustikkaa ja pensasmustikkaa risteyttämällä. Pensasmustikkan viljelyn odotetaan lisääntyvän Suomessa runsaasti.