Pelargoni, kotipelargoni
PELARGONI / KOTIPELARGONI (Pelargonium Zonale –risteymät)
Pelargoni kuuluu saamaan Geraniaceae -heimoon kuin Suomessa luonnonvaraisena kasvava kurjenpolvi. Pelargonium – suku on saanut nimensä kreikan kielen haikaraa tarkoittavasta sanasta ’pelargos’. Pölyttyneisiin pelargonin kukkiin muodostuu haikaran nokkaa muistuttava hedelmä, jonka tyvellä kypsyvät siemenet. Kasvi on kotoisin Etelä-Afrikasta, jossa se kasvaa jopa metrin korkuisiksi pensaiksi. Eurooppaan pelargonit tuotiin 1700-luvulla, ja ne olivat aluksi vain varakkaimpien asumusten koristeita. Nykyisin pelargoni on yksi kaikkein suosituimmista ruukkukasveista, erilaisia lajikkeita on jalostettu tuhansittain. Suosituimpia ovat olleet punakukkaiset lajikkeet. Keskimääräisenä lajikkeiden värijakaumana voidaan pitää seuraavaa jaottelua: punaisia ja helakanpunaisia 60 – 65 %, vaaleanpunaisia 20 – 25 %, valkoisia, liloja ja muita erikoisvärejä 10 – 15 %.
Kasvin hoito
Kukkivana ostettu pelargoni tarvitsee runsaasti kastelua, lannoitusta ja valoa. Hyvin hoidettuna se kukkii tasaisesti syksyyn saakka. Normaali huoneenlämpö sopii kukinta-aikana. Kuihtuneet lehdet ja kukat on syytä poistaa, jottei niihin pesiydy kasvitauteja. Talven yli säilytettävää pelargonia on hyvä leikata hieman jo elokuussa. Syksyn aikana kasvi siirretään talvilepoon muutaman asteen lämpötilaan, ei kuitenkaan alle nollan asteen. Lepokaudella riittää hyvin niukka kastelu. Keväällä kasvia leikataan tai latvotaan uudelleen, ja istutetaan ravinteikkaaseen multaan. Pelargoni voi kukkia myös talven yli huoneenlämpötilassa, mutta silloin se tarvitsee runsasta lisä valotusta. Hyvä kesäkukinta varmistetaan parhaiten talvilevolla.