Omena
OMENA (Malus sp.)
Omena on yksi vanhimmista hedelmistä. Sen synnystä on useita tarinoita: Raamatun mukaan se kasvoi jo paratiisissa, toinen myytti taas kertoo sen olevan lahja viinin jumala Dionysokselta rakkauden jumala Afroditelle. Omena on aikojen kuluessa symboloinut erotiikkaa, rakkautta, hedelmällisyyttä, terveyttä sekä niin maallista kuin kirkollistakin valtaa. (Anssi Krannilan ja Anne Palon kirjasta Omenapuu).
Euroopassa omenaa on viljelty jo kauan, yli 5000 vuotta. Pohjolaan viljely levisi kristinuskon (luostarien puutarhojen) mukana 1100-luvulta alkaen, Suomeen 1400-1500 -luvuilla sekä idästä (Venäjältä ja Baltiasta) että lännestä (Ruotsista ja Saksasta). 1930-luvulla oli omenanviljely Suomessa suurimmillaan, mutta sota-ajan kylminä pakkastalvina suurin osa omena- ja myös päärynäpuista tuhoutui. Nykyisin omenaa viljellään ammattimaisesti Ahvenanmaalla, Lounais-Suomen rannikolla ja kuuluisimman omenapitäjän Lohjan ympäristössä. Pohjoisempaakin ammattiviljelyä toki löytyy ja kotipihoissa omenapuita kasvaa jopa Lapissa.
Yksi vanhimmista suomalaisista lajikkeista on vieläkin viljeltävä ’Huvitus’ 1800-luvun lopulta. Uusia lajikkeita on sittemmin jalostettu runsaasti, 1950-luvulla mm. tuotiin Pohjois-Amerikasta uutta jalostusaineistoa, jota risteytettiin kotimaisten lajikkeiden kanssa. Kaikki lajikkeet lisätään varttamalla, siemenestä kasvanut puu on jo uusi ”lajike”. Suomessa ammattimaisesti viljeltäviä lajikkeita ovat: ’Valkea kuulas’, ’Punainen Melba’, ’Raike’, ’Punainen kaneli’, ’Punainen Atlas’, ’Lobo’, Åkerö’, ’Pirja’, ’Maikki’, ’Samo’, ’Jaspi’ ja ’Make’.
Omenalajikkeet ryhmitellään kesä-, syys- ja talviomenoihin kypsymisajankohdan mukaan; talviomenat tarvitsevat yleensä lyhyen varastoinnin ennen kuin ne ovat parhaimmillaan. Kotimaiset omenat tulevat kauppoihin elokuun puolivälissä ja niitä löytää hevi-tiskeiltä jouluun asti. Koska kotimaista omenaa ei tarvitse käsitellä säilöntäaineilla, ne voi huoletta syödä kuorineen: vitamiinithan ovat heti kuoren alla. Ulkomaiset omenat on suositeltavaa kuoria ennen syöntiä. Omena tummuu nopeasti kuorittuna. Sitruunan mehu estää omenan tummumisen.
Usemmiten omena syödään sellaisenaan. Se sopii kuitenkin myös ruoanlaittoon niin pääruoissa, salaateissa kuin jälkiruoissakin, leivontaan, säilöntään ja mehustukseen.
Hillo-omeniksi sopivat muunmuassa Valkea kuulas, Antonovka ja Atlas. Mehuissa kannattaa suosia syyslajikkeita, jotka on poimittu vähän vielä raakoina.
Ruokaomenaksi sopivat hyvin happamat ja kovat lajikkeet, sillä ne pehmenevät kypsennettäessä paremmin kuin muut. Tällaisia ovat esimerkiksi Melba, Samo, Lobo ja Punainen kaneli.
Omenat säilytetään kylmässä, +1 – +2 asteessa. Omena tuottaa runsaasti etyleeniä, jota syntyy kasvien hengityksessä. Omenaa ei siis kannata säilyttää sellaisten kasvisten läheisyydessä, jotka kärsivät etyleenistä.
Lisätieoa kotimaisista omenalajikkeista O-kirjaimen alla sivumarginaalin kohdassa Kasvit A-Ö.