kasvikset

 

etusivu puoli kiloa paivassa

 

 

 

Valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositusten mukaan kasviksia tulisi syödä runsaasti päivittäin sekä tuoreena että kypsennettynä osana monipuolista ja vaihtelevaa ruokavaliota. Mehujen asemasta suositellaan syötäväksi tuoreita hedelmiä ja marjoja.

Hiilihydraattien osuus kokonaisenergiasta tulisi suositusten mukaan olla 50–60 %. Se tarkoittaa perunan, juuresten, vihannesten, hedelmien ja marjojen sekä täysjyväviljavalmisteiden osuuden lisäämistä ruokavaliossa.

Suositeltava kasvisten määrä ruokavaliossa

Kansainvälinen asiantuntijaryhmä on vuonna 1997 antanut suosituksen ravinnosta, joka todennäköisimmin ehkäise syöpää. Ruokavalio sopii myös kaikkien kroonisten tautien ehkäisyyn. Vihannesten, marjojen, hedelmien sekä palkokasvien suositeltava määrä on 400–800 g. (World Cancer Research Fund ja American Institute for Cancer Research, 1997)

Suomessa kasvisten kulutus on lisääntynyt tasaisesti viime vuosikymmeninä. Suomalaiset syövät kuitenkin vielä huomattavasti vähemmän kasviksia kuin esim. Välimeren maissa ja Keski-Euroopassa. Välimeren ruokakulttuuria on yleisesti pidetty terveellisenä mm. runsaan kasvisten käytön vuoksi.

Väestöryhmien erot

  • nuoret ja nuoret aikuiset, erityisesti nuoret miehet syövät perunaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja muuta työikäistä väestöä harvemmin
  • sukupuolten väliset erot kasvisten käytössä näkyvät jo kouluiässä.
  • eläkeläismiehet ja yksinasuvat syövät tutkimusten mukaan harvemmin kasviksia kuin muu väestö

Lue lisää >
Taulukko ja kaavio kasvisten kulutuksesta eri Euroopan maissa vuonna 2003
Ravitsemussuositukset
Puoli kiloa päivässä -kampanja Suomalaisten vihannesten, juuresten ja marjojen kulutusta pyritään nostamaan puoleen kiloon päivässä/henkilö.
Kasvistaseesta näet viimeisimmät tiedot suomalaisten kasvisten kulutuksesta.

 

vaaka